Viikonloppuna laskiaispullien lisäksi tuli tehtyä muitakin pullia. Tein esimerkiksi nämä elämäni ensimmäiset korvapuustit sekä bostonkakun mantelitäytteellä. Kyllä oli hyviä!
Ulkonäössä on vielä hieman parantamisen varaa. Korvapuusteista peräti yksi onnistui mielestäni todella hyvin ja pääsikin näihin kuviin etualalle. Muut olivat enemmän tai vähemmän kallellaan ja osa täysin kyljellään uunista tullessaan. Eipä se makuun vaikuttanut, vaan pullat loppuivat lautaselta hetkessä. Tuo alla oleva manteliboston ei ole kauneimmasta päästä, mutta maku sitäkin parempi. Eikä ihme, kun katsoo rasvan ja sokerin määrää. Mutta harvoinpa tällaisilla tulee herkuteltua. nams!
Taikina oli hieman erilainen kuin tekemissäni laskiaispullissa. Yleensä teen pullataikinan lisämällä rasva vasta alustamisen loppupuolella, mutta tähän taikinaan rasvan lisätään jo alussa. Pullista tuli oikein meheviä ja pehmeitä, vaikka jauhoja taisi mennä hieman enemmän kuin olisi ollut tarpeen ja taikinaakin vaivattua hieman liikaa. Käytin nimittäin taikinan tekoon yleiskonetta, ja pullataikinan teko sen kanssa on vielä harjoitusvaiheessa.. Laitoin jauhoja taikinaan 14 dl, mutta uskoisin pienemmänkin määrän riittävän, niin laitoin ohjeeseen tuon 13-14.
Manteliboston ja korvapuusteja n. 11 kpl korvapuustia ja pieni bostonkakku
Taikina: 4 dl maitoa 1.5 rkl kardemummaa 50 g hiivaa 200 g voita huoneenlämpöisinä palasina 2 dl sokeria 1.5 tl suolaa 1 muna n. 13-14 dl jauhoja
Korvapuusteihin: sulaa rasvaa kanelia sokeria
Manteli-vanilja-täyte: 3 rkl sulaa rasvaa 0.5 dl sokeria muutama rouhaisu vaniljamyllystä tai n. 2 tl vaniljasokeria 0.75 dl mantelijauhetta
Ohje: Mittaa maito ja kardemumma kattilaan. Lämmitä kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon hiiva ja sekoittele kunnes hiiva liukenee. Lisää pehmeä, kuutioitu voi, sokeri, suola ja muna. Lisää jauhoja vähitellen samalla taikinaa alustaen, kunnes se irtoaa kulhon reunoilta. Laita lämpimään paikkaan kohoamaan kaksikertaiseksi. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan.
Korvapuustit: Kaulitse toinen puoli suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sivele päälle rasvaa ja ripottele sokeria ja kanelia maun mukaan. Kääri tiukahkolle rullalle. Leikkaa vinottain palasia. Paina palojen keskeltä korvapuustin muotoiseksi. Anna kohota lämpimässä paikassa n. 30-60 minuuttia.
Manteli-vanilja-boston: Sekoita täytteen aineet keskenään. Kaulitse toinen puoli suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täyte päälle. Kääri tiukahkolle rullalle. Leikkaa tasakokoisia paloja. Lado palat kahden voidellun (irtopohja-)vuoan pohjalle leikkuupinnat ylöspäin. Anna kohota lämpimässä paikassa n. 45 minuuttia.
Paista korvapuusteja 225 asteessa n. 6-8 minuuttia ja bostonkakkuja 200 asteessa n.20 minuuttia.
PS. Leivoskelin muunlaisiakin pullia samaan syssyyn, mutta en millään jaksa enää muistaa käytinkö niihin myös tätä taikinaa, vai pelkästään sitä mitä laskiaispulliinkin. Elikkä nuo ylempänä oleva kappalemäärät ovat vain arvioita. Mutta tulipahan kerrankin leivottua oikein urakalla pullia. Ja vielä tekisi mieli tehdä lisää 🙂




Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)