Jokin aika sitten tuhdin suklaakakun postauksen yhteydessä kerroin pohjanteon yhteydessä mieleeni juolahtaneesta ideasta eli kondensoidun maidon tekemisestä itse. Näissä mun leivonnaisissa on näimmä aina se vaara, että niistä jatkojalostuu uusia ajatuksia ja ideoita, mitkä pitää päästä heti testaamaan. Tästä kondensoidusta maidosta tuli hyvä korvike aidolle versiolle, vaikka ei tietenkään täysin aidon makuinen ollutkaan. Eikä leipominen tähänkään jäänyt, vaan kondensoitu maito piti hukuttaa johonkin. Siitä herkusta lisää myöhemmin 🙂 Edit. 24.4.2014. Kondensoitu maito tuli siis upotettua tähän nougat-pähkinäkakkuun.

Testailin ohjetta ensin kahdella eri tavalla. Ensimmäinen erä oli selvästi paksumpaa kuin aito kondensoitu maito ja jäähtyessään sokeri kiteytyi koviksi kokkareiksi. Voi olla, etten antanut sokerin liueta tarpeeksi. Noh, koitin kuitenkin toisenkin erän. Vähensin maitojauheen ja sokerin määrää. Siitä tuli selvästi parempaa. Kinuskiksi keittämisen jälkeen tuo oli ehkä hieman jauhoinen, mutta uskon sen johtuneen siitä, että keittelin seosta hieman liian kauan.. Hyvänmakuista, vaikkei aivan alkuperäisen veroisia.
Edit. 27.2014. Laitoin ohjeessa olevan leivinmargariinin sulkeisiin, sillä itse käytin voita, enkä tiedä paljonko vaihto leivinmargariiniin vaikuttaa makuun.
PÄIV. 2.4.2014 Testailin jälleen kondensoidun maidon tekemistä muuttamalla ohjetta hieman sekä ainesosien että tekotavan suhteen. Nyt maito onnistui paremmin, vaikka edelleen joukkoon jäi hieman (sulamattomia maitojauheen?) murusia. Maito oli suht vaaleaa, ja hyvin juoksevaa ja maku ainakin näin ulkomuistista erittäin lähellä aitoa ainetta. Tämä uusi, parempi ohje on otsikon VERSIO II ja tuo vanha (kuvissakin näkyvä) on VERSIO I. Kondensoidun maiton tekoon on varmaan reilusti muitakin versioita, mutta tässä nämä minun aikaansaannokseni 🙂 Niin ja luultavasti versio II:ssa pärjäisi ilman glukoosisiirappiakin loistavasti, mutta tulipahan laitettua testimielessä.
PÄIV. 24.5.2014 Kondensoitu maito ei jätä minua rauhaan, vaan löydän testaamasta hieman erilaisia versioita vähän väliä. Tänään käytin pohjana versio II ohjetta, mutta jätin glukoosisiirapin pois ja laitoin ruokosokerin sijasta tavallista sokeria hieman enemmän. Tein seoksesta hieman juoksevampaa vettä lisäämällä. Hyvin onnistui ja tästä tuli suosikkini näistä ohjeista. En keittänyt maitoa kinuskiksi, vaan käytin sitä sellaisenaan herkullisessa maapähkinävoijäätelössä. Tämä viimeisin kokeiluni on VERSIO III.
Itsetehty kondensoitu maito / Homemade condenced milk
*********
VERSIO I
n. 3.5 dl.
Aineet:
60 g voita (tai leivinmargariinia?)
1 dl vettä
1 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1 dl tavallista sokeria
2.5 dl maitojauhetta
Ohje versiolle I:
Laita voi, vesi ja sokerit kulhoon. Sekoita. Lämmitä mikrossa, kunnes voi ja sokerit sulavat. Vatkaa joukkoon maitojauhe koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa.
Lisää kuutioitu huoneenlämpöinen voi ja jatka vatkaamista, kunnes voi on sulanut joukkoon. Anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa.
Jos haluat käyttää seoksen kinuskina heti, älä jäähdytä seosta. Kuumenna kondensoitu maito heti mikrossa pienissä erissä, kunnes seos hieman paksenee ja alkaa kiehua (n. 1-2 minuuttia).
*********
VERSIO II n. 475 g
Aineet:
1 dl vettä
0.5 dl glukoosisiirappia (ei välttämätön)
2 dl tummaa ruokokidesokeria
3 dl maitojauhetta
50 g voita pienemmiksi palasiksi pilkottuna
*********
VERSIO III
reilu 500 g
Aineet:
1.25 dl vettä
2.5 dl sokeria
3 dl maitojauhetta
40 g voita pienemmiksi palasiksi pilkottuna
Ohje versioille II ja III:
Laita kaikki aineet kattilaan maitojauhetta ja voita lukuunottamatta. Sekoita. Lämmitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes sokerit sulavat. Älä päästä seosta kiehumaan. Anna sokeriliemen jäähtyä n. 5 minuuttia.
Laita maitojauhe tehosekoittimeen tai vastaavaan. Kaada siirappiliemi päälle ja hurauta maitojauhe ja siirappiliemi samantein kunnolla sekaisin. Voit lisätä maitojauheen hiljalleen sokeriliemen joukkoon myös voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten (tällöin joukkoon saattaa jäädä hieman maitojauheen murusia).
Lisää kuutioitu huoneenlämpöinen voi ja jatka vatkaamista, kunnes voi on sulanut joukkoon. Anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa.
Jos haluat käyttää seoksen kinuskina heti, älä jäähdytä seosta. Kuumenna kondensoitu maito heti mikrossa pienissä erissä, kunnes seos hieman paksenee ja alkaa kiehua (n. 1-2 minuuttia).
Keittämätön valmis kondensoitu maito on löysähköä ja vaaleaa (ensimmäinen kuva. Kuva otettu versiosta I. Versiolla II tulee huomattavasti vaaleampi ja löysempi seos). Mikrossa maito paksunee ja tummuu hieman. Heti mikrosta ottamisen jälkeen maito on vielä löysähköä (toinen kuva), mutta jäähtyessään paksunee ja tumma sävy syvenee (kolmas kuva). Kinuskista ei kuitenkaan tule mikrossa yhtä hyvää kuin tölkissä keittämällä, mutta tämä on hyvä korvike hätätapauksissa.

Vinkki:
* Kun kuumennat kondensoitua maitoa mikrossa, se kuohuu helposti. Pidä seos korkea reunaisessa kulhossa ja sekoittele aina välillä (n. 20 sekunnin välein). Seos on valmis n. 1-3 minuutissa, riippuen kondensoidun maidon kylmyydestä.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)