Joskus hyvät leivonnaiset syntyvät täysin vahingossa. Tämä kakku syntyi epäonnistuneen kokeiluni tuloksena. Tein tuhtiin suklaakakkuun aivan ihanan pohjan, mutta halusin testata sen tekemistä ilman maitojauhetta. Suunnittelin reseptin valmiiksi ja päätin tehdä annoksen puolikkaana. Kesken mittaamisen unohdin tekeväni puolikasta annosta ja mittasin nesteitä aivan liikaa. Kakusta tuli niin märkä, ettei se meinannut kypsyä millään. Niimpä siitä tuli mutakakku. En halunnut heittää tuota roskiinkaan, joten vatkasin päälle kaakaolla maustettua kermavaahtoa ja kaivoin kaapista Daim-patukoita koristeeksi. Voi että kun tuo oli hyvää! Olen muistaakseni joskus nähnyt vastaavanlaisen kuorrutteen Taikakakkujen Tarun blogissa.




Koska pohjaan meni hieman liikaa nestettä, oli suklaan maku siinä mieto. Kuorrute yhdessä daimin kanssa auttoi ja kokonaisuus oli vallan herkullinen. Jos tekisin kakun uudestaan, niin laittaisin toki kaakaojauhetta ja sokeria hieman enemmän. Laitoinkin ohjeeseen suoraan ne määrät miten jatkossa tekisin, ja sulkeisiin käyttämäni määrät. Koostumus oli tosiaan mutakakkumainen ja piirakka oli parasta tuoreeltaan, huoneenlämpöisenä nauttina, kun pohja oli keskeltä vielä hieman löysähkö.
Mutakakku kaakaokermalla ja Daim-murulla
Pohja:
50 g rasvaa
1 dl kaakaojauhoja (laitoin 0.75 dl)
2 dl vettä
2 dl fariinisokeria (laitoin 1 dl)
1 dl kermaviiliä
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
Päälle:
2 dl vispikermaa
2 rkl kaakaojauhetta
1.5 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 pientä Daim-patukkaa rouhittuna
Ohje:
Kuumenna pohjan rasva kattilassa, kunnes se sulaa. Sekoita joukkoon vesi, fariinisokeri ja kaakaojauhe. Anna jäähtyä hetki. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat kevyesti rikki ja sekoita joukkoon kermaviili. Lisää jauhojen joukkoon kaakaoneste sekä munaseos voimakkaasti vatkaten.
Kaada taikina yhteen n. 20 cm leivinpaperoituun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 20-30 minuuttia, kunnes se on keskeltä vielä hieman taikinainen. Anna pohjan jäähtyä.
Koristele jäähtynyt kakku kaakaokermalla. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja sokerit. Lusikoi kakun päälle. Ripottele päälle Daim-murua.



Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)