Kuningatar-tuorejuusto-suklaabrownies

Näin parisen viikko sitten ihastuttavien brownies-palojen kuvan, joiden päällä oli tuorejuustoa ja marjoja. Yhdistelmä kuullosti niin herkulliselta, että halusin itsekin tehdä sellaisen. Tarhan myyjäisten lähettyvillä päätin vihdoin toteuttaa ajatuksen, sillä näin sain kätevästi osan paloista hukattua hyvään tarkoitukseen, mutta kuitenkin pääsin maistelemaan lopputulosta. Minusta tämä oli herkkua! Täyteläisen suklaista, pehmeää, kosteaa, mutta samalla raikasta, hieman kirpeää, suussasulavaa.. Brownieskerroksen päällä on siis ohut juustokakkukerros sekä vadelmia ja mustikoita. Vadelma raikasti kokonaisuutta ihanalla tavalla.

En löydä tähän hätään enempää sanoja kertomaan näistä, joten kuvat puhukoot puolestaan. Tässä tulee ohje:

Kuningatar-tuorejuusto-brownies n. 20 x 30 cm uunipellille, n. 15-18 palaa

Aineet: 125 g tummaa suklaata (70%) sulatettuna 200 g voita/leivinmargariinia 2.5 dl tummaa ruokosokeria 4 munaa 3.5 dl vehnäjauhoja 1 rkl vaniljasokeria 2 mm suolaa 100 g tummaa suklaata (50%) rouhittuna

Tuorejuusto-päällinen: 200 g tuorejuustoa 1 muna 3 rkl tummaa ruokosokeria 1 tl vaniljasokeria

Pinnalle: 3 dl (pakaste)vadelmia 1 dl (pakaste)mustikoita

Ohje: Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Pilko 125 g tummaa suklaata sekä voi/leivinmargariini kulhoon. Lämmitä mikrossa varovasti välillä sekoittaen, kunnes suklaa sulaa. Lisää joukkoon ruokosokeri. Vatkaa sekaan myös munat yksitellen kunnolla sekoittaen. Sekoita jauhojen joukkoon vaniljasokeri ja suola. Lisää jauhot suklaaseokseen. Kääntele joukkoon lopuksi vielä rouhittu tumma suklaa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.Sekoita tuorejuuston joukkoon muna, ruokosokeri ja vaniljasokeri. Kaada seos suklaataikinan päälle uunipellille. Ripottele päälle vielä vadelmia ja mustikoita. Paista uunin keskitasolla n. 25-35 minuuttia (käytin pakastemarjoja, paistoin 35 minuuttia), kunnes piirakka vielä hieman hyllyy ihan keskeltä, mutta on reunoilta kiinteytynyt.

Vinkit: * Älä paista browniesta liikaa, niin se jää ihanan tahmeaksi, hieman mutakakkumaiseksi * Pakastemarjojen käyttäminen pidentää paistoaikaa hieman. * Päällä voi vadelmien ja mustikoiden sijasta käyttää vaikka puolukoita. Marjat raikastavat mukavasti muuten niin täyteläisiä suklaapaloja. * Anna brownieksen jäähtyä kunnolla jääkaapissa paloiksi leikkaamista. Ota browniespalat huoneenlämpöön hieman ennen tarjoilua. * Ruokosokerin sijasta voi käyttää kokonaan tavallista sokeria tai korvata osan sokerista fariinisokerilla.

34 vastausta artikkeliin “Kuningatar-tuorejuusto-suklaabrownies”

  1. Todella maukkaan näköisiä ja väritkin on kohdillaan 🙂

    Tykkää

  2. Näyttää niiiin herkulliselta & ihania kuvia! (:

    Tykkää

  3. Kiitos Taru 🙂 Maukasta olikin 🙂 Ja mukava kuulla että värimaailma miellyttää. Siitä tuli omastakin mielestä aika kiva 🙂

    Tykkää

  4. Kiitos Katri 🙂 Tykkäsin näistä browniespaloista kovin. Brownies on muutenkin mulle ihan ykkösherkkuja, ja tuo tuorejuusto ja marjat sopivat siihen mielestäni täydellisesti 🙂 Kiva kuulla että kuvat miellyttävät 😀 Nappasin muuten tuon vaaleanpunaisen paperisen taustan yhdestä laatikosta, jossa se oli ollut pakkausmateriaalina. Väri sopi näihin kumman hyvin. Pitää varmaan hankkia samanvärinen kangas, niin voi useamminkin käyttää tuon väristä taustaa, kun tuo paperi ei varmaan enää kauaa kestä.

    Tykkää

  5. Herkullisen kuuloinen (ja näköinen resepti). Joskus olen samantapaista tehnyt, mutta pakko tehdä uudelleen tällä sinun reseptillä.

    Tykkää

  6. ohhoijaa, näyttävät ihan suussasulavan hyviltä! Nam.

    Tykkää

  7. Nämä on varmasti hyviä, rakastan kaikkia leivonnaisia jossa on yhdistetty browniet ja juustokakku!

    Tykkää

  8. Kiitos 🙂 Tämä oli kyllä todella hyvää. Kannattaa koittaa tätäkin ohjetta 🙂 Tuon paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei ylipaista liian kypsiksi.

    Tykkää

  9. Kiitos 🙂 Maistuivatkin ihan mielettömän hyviltä 🙂

    Tykkää

  10. Olivat erittäin hyviä! 😀 Brownies ja juustokakut ovat ihanan makuisia sekä erikseen että yhdessä 😛

    Tykkää

  11. Just tein näitä ja ovat parhaita ikinä!! Tästä tulee mun uus bravuurileivonnainen!

    Tykkää

  12. Hienoa, onpa mukava kuulla, että myös sinä tykkäsit näistä! 😀

    Tykkää

  13. Näyttää ja kuulostaa niin herkulliselta, että on varmaan pakko testata… Linkitin sinut, toivottavasti on ok.

    Tykkää

  14. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, nämä ovat todella herkullisia! Kun ehdit tekemään, kuulisin mielihyvin mitä pidit 😀 Ja minut saa toki linkittää 🙂

    Tykkää

  15. No niin, testattu on ja kauppansa tekivät 🙂 jostain syystä jääkaapilla tuntui kokoajan olevan joku… Oletko testannut valkosuklaa pohjalla? Luulisin että on herkkua…

    Tykkää

  16. Mukava kuulla että maistuivat myös teille 🙂 Näillä on aika paha tapa kadota jälkiä jättämättä ;D En ole testannut valkosuklaapohjaa, mutta toimisi taatusti todella hyvin. Tosi hyvä idea, pidän mielessä 🙂

    Tykkää

  17. Ihana ohje, kiitos 🙂 Tätä kokeilen äitienpäiväksi!Innostavia kuvia näissä jutuissasi!

    Tykkää

  18. Nämä ovat tosi herkullisia, niinkuin suklaa ja marjat yhdessä yleensäkin! Hienoa, että ohje pääsi kokeiluun ja uskoisin myös teidän pitävän näistä. Kiitos Anonyymi kommentistasi ja erittäin ihanaa äitienpäivää 😀

    Tykkää

  19. Tämäkin resepti on tosi toimiva ja herkullinen, testattu on! 🙂 Kiitos ohjeesta.

    Tykkää

  20. Kiva kuulla, että ohjeesta oli iloa ja että brownies-palat maistuivat 🙂

    Tykkää

  21. Heip! Kiitos taas huippuhyvästä reseptistä. Tein näitä tänään jo toistamiseen, ja tällä kertaa otin lapset mukaan sekoitteluun. Voi nam miten oli taas niin herkkua ja yhdessä tekemisen riemua 🙂 viimeksi käytin ruokokidesokeria, ja tälläkertaa tuli laitettua 1,5 dl tavan sokeria ja 1 dl ruokosokerisiirappia, toimi erinomaisesti niinkin! Mitäs tummaa ruokosokeria sinä olet näissä käyttänyt? 🙂 T. Anni

    Tykkää

  22. Heips! Hienoa, että ohje on päässyt testiin jo useamminkin 🙂 Tuo lasten kanssa yhdessä leipominen on kyllä ihanaa. Vaikka siitä tuleekin tavallista enemmän sotkua, vievät lasten riemu ja innostuneisuus selvän voiton. Ja kun lopulta yhdessä maistellaan lopputulosta ja ihastellaan aikaansaannoksia, sekös vasta on kivaa :)Hienosti sovellettu sokerien osalta! Soveltaminen vaatii aina hieman uskaliaisuutta, mutta loppujen lopuksi leivonnassa pystyy soveltamaan aika paljon. Ja mikäs sen hienompaa, kun näkee onnistuneen lopputuloksen! 🙂 Ruokosokerisiirappi tekee näistä varmaan vieläkin tahmaisempia? 😛 Valitettavasti en enää tarkkaan muista, mitä sokeria käytin, mutta luultavammin se oli tummaa ruokokidesokeria.

    Tykkää

  23. Niin, älä muuta sano. Ne ovat tärkeitä muistoja omastakin lapsuudesta.Vähän epävarmana lähdin kokeilemaan tuota siirappia, mutta pelkkä valkoinen sokerikaan ei houkutellut. Sinäpä sen sanoit, ihmettelin kun paistoaika oli paljon pidempi tälläkerralla (molemmilla kerroilla jäiset marjat) ja lopputulos oli todentotta mehevämpi ja kosteampi. Mutta siis mahtavan makuinen, tosin tahmatassuilta ei vältytty 🙂 T. Anni

    Tykkää

  24. Samoin, ja samankaltaisia tärkeitä muistoja haluaa tarjota myös omille lapsilleenkin. Meidän viisvuotias onkin jo kovasti innostunut leipomaan itse, saas nähdä kantaako innostus eläkkeelle asti 😉 Oih, tuo tahmaisuus kuullostaa aivan ihanalta! Pitää itsekin tehdä siirappilisällä joskus 🙂

    Tykkää

  25. Hei, onnistuisikohan creme bonjourin uudella kuningatar-tuorejuustolla?

    Tykkää

  26. Heippa. Valitettavasti en ole maistellut tuota tuorejuusto enkä tiedä millaista se on, mutta kyllä sitä varmaan uskaltaa kokeilla 🙂 Oon joskus tehnyt tällaisia samantapaisia appelsiinituorejuustosta (https://suklaapossu.blogspot.fi/2015/05/herkulliset-appelsiini.html) ja olivat aivan ihania. Pelkkää tuorejuustoa käytettäessä kannattaa laittaa noin tuplasti ohjeessa oleva määrä ja jättää sokeri pois, mikäli tuorejuusto itsessään on jo makeaa 🙂

    Tykkää

  27. Moikka,

    Pystyykö tehdä gluteenittomana??

    Tykkää

  28. Moikka Janna! En ole kokeillut, mutta uskon, että onnistuu gluteenittomanakin hienosti 🙂

    Tykkää

  29. Pitääkö munat siis vatkata sähkövatkaimella joukkoon?

    Tykkää

  30. Munien sekoittamiseen ei tarvitse välttämättä sähkövatkainta. Esim. (pallo)vispilälläkin onnistuu. Tärkeintä on, että muna on sekoittunut suklaan joukkoon kunnolla ennen seuraavan munan lisäämistä 🙂

    Tykkää

  31. Mitä tarkoittaa 2mm suolaa?

    Tykkää

  32. 1 mm = 1 ml = 1/5 tl eli 2 mm on hieman vajaa puolikas teelusikallinen.

    Tykkää

  33. Hei! Voikohan tämän pakastaa?

    Tykkää

  34. Hei Maria! Meillä nämä eivät tainneet ehtiä pakkaseen asti, joten kokemusta ei ole, mutta uskoisin, että voisi pakastaa.

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *