Jokin aika sitten Mustikkasuun blogissa leivottiin kaakaokakkua, joka oli alunperin löytynyt Makunautintoja Mimmin keittiöstä. Myös Maistuis varmaan sullekin-blogissa tehtiin kakkua tässä syksyllä. Jokainen on kehunut kakkua niin hyväksi, että uudesta sydämen muotoisesta kahvikakkuvuoasta innostuneena testasin sitä nyt myös itse. Ja hyvää olikin! Kosteaa ja mehevää. Kahvikakkua parhaimmillaan! 🙂 Ellei tämä ole jo näin täydellinen, niin piste iin päällä voisi olla suklaakuorrute! Mutta sitäkään ei siis todellakaan tarvita, vaan kakku sulaa muutenkin suuhun! 🙂

Kakku oli siis ihanan mehevä ja sopivan kostea. Jos en olisi tiennyt kakun raaka-aineita, olisin kakkua mussuttaessani luullut sen sisältävän suklaata. Näin ei siis olekaan, vaan suklaan maku tulee kaakaosta. 🙂 Kakkua voisi mielestäni käyttää hyvin myös kakkupohjana. Väliin voisi laittaa vaikka suklaamoussea, vadelmia ja kermavaahtoa. Tai näin Joulun lähestyessä puolukkamoussea. Nam!
Kiireissäni en voidellut vuokaa tarkasti ja sydämen kärki hieman halkesi siinä vaiheessa, kun poistin kakkua vuoasta. Kakku tuli onneks vain omaan käyttöön, eikä tuo siis haitannut kuin ulkonäöllisesti. Toki sen olisi saanut peittoon esimerkiksi tuolla aiemmin mainitsemallani suklaakuorrutteella! 😉 Tässäpä tämä kaakaokakun ohje:
Kaakaokakku
Ohjeella tulee 1 kookas kakku n. 2 litran vuokaan tehtynä.
Aineet:
3 dl maitoa
1 ½ dl sokeria
1 1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
180 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
3 isoa kananmunaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl vaniljasokeria
(2 – 3 rkl punssia)
Ohje:
Mittaa maito, sokeri ja kaakaojauhe kattilaan ja kiehauta ne ja nosta jäähtymään. Vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi (on vaaleaa ja löystynyttä). Mittaa kuivat ainekset ja sekoita ne keskenään. Yhdistä rasva-sokerivaahtoon munat yksitellen (laita tarvittaessa muutama lusikallinen jauhoja aina välillä, niin taikina ei juoksetu). Yhdistä seokseen kylmä maito-sokeri-kaakaoseos ja jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, tasoita pinta ja laita kakku paistumaan aluksi 150 asteiseen uuniin alatasolle. Anna kakun paistua rauhassa ja nosta loppupuolella lämpöä tarvittaessa hieman korkeammaksi n. 175 asteeseen. Paistoaika on noin 1 tunti. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, älä paista kakkua liian kuivaksi. Itse tikutin kakkua 50 minuutin kohdalla, jolloin se kaipasi enää hieman lisää paistoa ja 55 minuutin kohdalla kakku olikin jo täysin kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassa n. 5 min ja kumoa se sitten varovaisesti leivinritilän tms. päälle. Jäähdytä kakku hyvin.
Vinkit:
* Kakun voi paistaa myös normaalissa kakkuvuoassa (tai kahdessa n. 20 cm kokoisessa) ja käyttää kakkupohjana. Paistoaika on tällöin vuoan koosta riippuen hieman ohjetta lyhyempi. Kakku on itsessään niin kostea, ettei välttämättä tarvitse (lainkaan?) kostutusta.
* Kakku paranee vanhetessaan, joten jos vain malttaa, kannattaa odottaa pari, kolme päivää ennen korkkaamista. Toki maistuu myös tuoreeltaan 🙂
* Ohjeessa on mainittu punssi, mutta itse jätin se pois. Jos haluaa,
punssin sijasta voi käyttää muitakin alkoholijuomia, kuten rommia tai
vaikka Baileysiä. Bayleis tosin on sen verran mieto, että sen maku
saattaa hävitä kaakaon joukkoon. Niin ja jokin appelsiinilikööri voisi
olla muuten todella ihanaa tässä 🙂

Tässä näkyy murtunut sydän 😉

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)