Innostuin ostamaan maustettuja rahkoja huomattuani Nami-hiiren kakkukilpailun, joiden yksi vaatimus on maustettujen rahkojen käyttö. On osannut päättää mitä maku lähtisin koittamaan, joten osin samantein useamman erimakuisen purkin. Kotiin päästyäni avasin rommi-rusina-uutuusrahkan ja päähäni pälkähti samantein koittaa tehdä siitä suklainen juustokakku. Vatkaimet esille ja hommiin.



Tein kakkuun kaksi eriväristä kerrosta, joista vain toiseen laitoin suklaata ja toiseen rommi-rahkaa. Kakku maistui ihanalle suklaalle, jota siivitti mieto rommin maku. Jos muuttaisin jotain, käyttäisin ehkä vielä tummempaa suklaata (n.70%) saadakseni kakkuun intensiivisemmän suklaan maun. Suklaakerros itsessään maistui nyt ihanalle, mutta vaalea rommitäyte laimensi hieman suklaanmaku. Rommi-rusinarahkan rusinan maku tuli esille oikeastaan vain päälle koristeeksi laittamistani suklaarusinoista. Kaiken kaikkiaan kakku oli mielestäni hyvänmakuinen, vaikka rommi ei normaalisti olekaan suosikkimakuni 🙂
Tein kakun pieneen n. 16 cm vuokaan. Tuplaamalla ohjeen määrät, kakusta kakusta saa n.22-24 cm kokoisen. Pohjaksi tein jälleen hyväksi havaitsemani murotaikinatyyppisen taikinan, kuten kahviliköörisessä juustokakussa, sillä se on mielestäni todella hyvä. Ja helppo tehdäkin 🙂
Osallistuin tällä kakulla Nami-hiiren kakkukilpailuun 🙂
Rommi-rusina-suklaakakku
n. 16 cm
Pohja:
2 rkl sokeria
50 g leivinmargariinia huoneenlämpöisenä
1.25 dl vehnäjauhoja
1.5 rkl tummaa kaakaojauhetta
Rommi-rusinatäyte:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g rommi-rusina-rahkaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 muna
Suklaa-täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 mm suolaa
2 tl tummaa kaakaojauhetta
2 munaa
100 g tummaa (väh. 50%) suklaata
0.75 dl kuohukermaa
Koristeluun:
Suklaa-rusinoita tai raastettua suklaa
Ohje:
Tee pohja. Hiero puulusikalla huoneenlämpöinen rasva ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon jauhot ja jatka lusikalla hieromista, kunnes seos muistuttaa leivänmurua. Vuoraa n. 16 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele pohja lusikalla vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa n. 9 minuuttia, kunnes se näyttää kypsyneen liki täysin. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen.
Tee täytteet sillä aikaa, kun pohja on esipaistumassa. Notkista rommi-rusinatäytteen tuorejuustoa vatkaimelle ja vatkaa joukkoon rahka, vehnäjauhot ja sokerit. Lisää muna hyvin sekoittaen, mutta älä enempää kuin on tarpeen, ettei joukkoon tule suotta ilmakuplia. Kaada täyte vuokaan.
Tee suklainen täyte sekoittamalla pehmeän tuorejuuston joukkoon sokerit, suola ja kaakaojauhe. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Mutta älä tässäkään kohtaa vatkaa enempää kuin on tarpeen. Sulata suklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Sekoita vielä suklaasula ja kuohukerma tuorejuusto-muna-seokseen. Valuttele suklaatäyte toisen täytteen päälle. Suklaaseos painuu osaksi vaalean täytteen sisään. Jos haluat kakkuun vaaleat reunat (kuten kuvissa), älä laita suklaatäytettä ihan reunoille, vaan jätä parin milliä vaaleeta taikinaa näkyviin. Laita siis täytettä enemmän keskelle kuin reunoille, niin vaalea rommi-rusinakerros jää reunoille paremmin näkyviin. Tasoita pinta.
Paista kakkua 150 asteessa n. 40-45 minuuttia, kunnes kakku hytisee vielä keskeltä, mutta on reunoilta hyytynyt. Jos teet isomman kakun, paista pidempään. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vuoraa kakkuvuoka kelmulla ja laita se jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään. Nosta kakku pois vuoasta tarjoilulautaselle ja koristele suklaa-rusinoilla tai raastetulla suklaalla.
* Juustokakkua kannattaa paistaa vain sen verran, että se on reunoilta kiinteytynyt, mutta keskellä on n. 5-7 cm höllyvä alue. Juustokakku jatkaa kypsymistään uunista oton jälkeen ja kiinteytyy jäähtyessään.
* Täytteessä voi makumieltymyksistä riippuen käyttää myös tummempaa suklaata, jos haluaa täyteläisen suklaisen maun. Tällöin rommin maku saattaa jäädä hieman varjoon
* Jos haluaa, rommin makua voi korostaa lisäämällä suklaatäytteeseen 1 rkl rommia ja samalla laittaa kermaa 0.75 dl sijasta 4 rkl.

Palakuvasta tuli (taas vaihteeksi) huonolaatuinen. Otin kuvat nopeasti viimeisessä luonnonvalossa ennen pimeää, ja syväterävyys piti tämän takia pitää suht lyhyenä. Tämän takia kakun takaosa jää hieman sumeaksi. Mutta kyllä siitä varmaan silti käsityksen saa miltä kakku näytti sisältä 🙂

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)