Eilen käyntilaskurini pyöräytti 50 000 kävijän rajan rikki! Olen iloisesti yllättynyt tästä huomiosta, jota muutaman kuukauden ikäinen blogini on saanut. Iso KIITOS kaikille blogissa käyneille ja juttuja kommentoineille! 🙂 Kirjoituksianne on ollut aina ihana lukea 🙂
Tässä ihana intensiivisen suklainen browniesohje. Valtava mutakakku-/brownieshimo oli vaivannut jo pidemmän aikaa, eikä siihen ole auttanut korvaavien suklaaleivonnaisten teko. Useissa blogeissa oli vilahdellut tumman suklaan ja puolukan yhdistelmä. Esimerkiksi Koiranpentu leipoo -blogista löytyi ihanan oloinen mutakakkumainen puolukka-suklaakakku ja Taikakakkujen Taru leipoi kauniin ja herkullisen näköisen puolukkajuustokakun brownies-pohjalla. Puolukka ja valkosuklaahan ovat mitä parhain pari, mutten oli koskaan edes kuvitellut puolukoita tumman suklaan kanssa. Tämä yhdistelmä pyöri mielessäni useamman päivän ja pakkohan se oli testata.



Olen erittäin iloinen, että tein näitä, sillä löysin mielettömän hyvän makuparin. Puolukka ja tumma suklaa sopivat todella hyvin yhteen! Myös työpaikalla browniekset saivat kehuja, erityisesti tumman suklaan ystäviltä 🙂 Puolukka ei itsessään maistunut oikeastaan millekkään, vaan se toi brownies-paloihin ihanaa raikkautta ja hieman suklaaseen sopivaa happamuutta. Puolukoita olisi voinut olla vaikka hieman enemmänkin 🙂 Brownies oli ihanan suklaista, pehmeää ja kosteaa, juuri sellaista mistä pidän. Kuvissa browniespalat näyttävät mielestäni kuivemmilta, mitä ne todellisuudessa olivat. Nämä suorastaan sulivat suuhun kun niitä puraisi. Suosittelen ehdottomasti koittamaan näitä suklaahampaan kolotukseen. Ja miksei muutenkin 🙂 Näillä suklaisilla herkkupaloilla mutakakkuhimokin vihdoin lähti 🙂
Käytin osaksi vahvaa 70% suklaata, eikä piirakasta näin tullu liian makea, vaan intensiivisen suklainen. Suklaata voi säädellä makumieltymyksensä mukaan. Laittamalla esim. pelkkää taloussuklaata, saa makeamman ja ei-aivan-niin-täyteläisen-suklaisen lopputuloksen.
(Otin kuvat myöhään illalla loisteputkivalon alla ja niiden värisävy oli hieman hankala saada vastaamaan todellista. Aluksi kuvat olivatkin vihreitä, ja pienen säädön jälkeen sävy vaihtui puna-keltaseen..)
Puolukka-suklaabrownies
Koosta riippuen n. 30 kpl
Aineet:
200 g voita
300 g tummaa suklaata (200 g Lidlin 70%, 100 g n. 45%)
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
5 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
3-4 dl + 1 dl pakastepuolukoita (laitoin 3dl + 0.5 dl)
1 rkl vehnäjauhoja
Ohje:
Laita pilkottu voi ja suklaat kulhoon ja sulata mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Lisää joukkoon sokerit. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Siivilöi sekaan jauhot, leivinjauhe ja suola ja sekoittele käännellen. Sekoita 3-4 dl puolukoita ja 1 rkl vehnäjauhoja keskenään ja lisää nopeasti taikinaan käännellen. Vehnäjauhot auttavat puolukoita pysymään taikinassa paikoillaan, eivätkä puolukat painu niin helpolla pohjalle. Kaada taikina n. 20 x 30cm kokoiselle leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle vielä n. 1 dl puolukoita. Paista 180 asteessa alatasolla n.30-35 min., kunnes keskelle tökättyyn tikku tulee miltei puhtaana ulos. Piirakka saa jäädä kosteaksi, hieman mutakakkumaiseksi. Jos maltat, anna piirakan levätä seuraavaan päivään jääkaapissa. Nauti pelkiltään tai vaikka kermavaahdon tai fariinisokerilla maustetun kermavaahdon kera.



Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)