Kaupasta tarttui vähän kuin vahingossa mukaan ricotta-juustoa. Olen kerran aiemmin maistellut sitä ja pidin sen hieman kotijuustoa muistuttavasta miedosta mausta. Jääkaappiin oli päätynyt myös kylmäsavulohipaketti, jolle en ollut miettinyt käyttötarkoitusta. Tein niistä palttoonapeille ja tötteröiden täytteeksi lohitahnan. Nappasin täytetyistä tötteröistä vain tämän yhden surkean kuvan samalla kun vieraat jo vyöryivät tarjottavien kimppuun.. Takana näkyy himmeällä sama täyte palttoonappien päälle pursoteltuna..

Tämä täyte ei mielestäni sopinut rukiisille palttoonapeille aivan hyvin kuin aiemmin postaamani herkullinen lohitäyte, mutta tötteröiden sisällä oli mielestäni todella ihanaa.
Täyte:
150 g kylmäsavustettua lohta
250 g ricottajuustoa
1 rkl kuivattua tilliä (tai maun mukaan tuoretta)
2 rkl kuivattua ruohosipulia (tai maun mukaan tuoretta)
1 rkl sitruunan mehua
mustapippuria
Ohje:
Tee täyte hurauttamalla kaikki aineet sekaisin vaikka sauvasekoittimella. Käytä vaikka tötteröiden tai palttoonappien täytteenä.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)