Yksi viikonlopun juhlatarjottavista oli tämä ihana aurajuustopiirakka, joka sai lisämakua savujuusto-kermasta. Tätä kehuttiin useammankin vieraan toimesta ja tämä oli kyllä todella hyvää. Ehdottomasti yksi lempipiirakoista tällä hetkellä!

Kuvia ei valitettavasti tullut otettua kuin tämä, mutta sisältä piirakka näyttää suunnilleen samalta kuin aiemmin tekemäni vastaavanlainen juustopiirakka. Tämä on todella helppo tehdä. Aineksia ei ole kuin kourallinen, mutta maku sitäkin mahtavampi 🙂
Savuinen aurajuustopiirakka
n. 24-28 cm pyöreään piirakkavuokaan
Pohja:
1/2 annosta rahkavoitaikinaa
Täyte:
1 pkt (=170g) Aurajuustoa murustettuna
170 g punaleima-emmentalia raastettuna
3 munaa
3 dl savujuusto-kermaa
mustapippuria rouhittuna myllystä
Ohje:
Tee rahkavoitaikina erillisen ohjeen mukaan. Kaulitse se ohueksi levyksi ja nosta levy piirakkavuoan päälle. Painele taikina reunoille ja leikkaa ylimääräiset taikinat pois. Tee täyte sekoittamalla kaikki aineet sekaisin ja kaada pohjan päälle. Leikkaa halutessasi ylijääneestä taikinasta piirakan pinnalle koristeita.
Paista piirakkaa 175 asteessa n. 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä ja täyte hyytynyt. Piirakka maistuu sekä lämpimänä, että jäähtyneenä, mutta on mielestäni parasta hieman lämpimänä.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)