Kuten monet jo varmaan tietävät, rahkavoitaikina on ehdoton lempitaikinani suolaisia leivonnaisia tehdessä. Käytän rahkavoitaikinaan normaalisti pelkkiä vehnäjauhoja, mutta tällä kertaa halusin pohjaan hieman enemmän makua. Leivonnaisen täytteestä johtuen halusin maun olevan rukiinen, joten korvastin osan vehnäjauhoista ruissihtijauhoilla. Taikina on aivan yhtä helppo käsitellä kuin pelkistä vehnäjauhoista tehtyä ja koostumus pysyy ihanan pehmeänä myös kypsyttyään. Maku on miedon rukiinen. Voimakkaampaa rukiin makua kaivatessaa voi ruissihtijauhojen osuutta kasvattaa vieläkin. Mihin tätä taikinaa sitten käytin, sen kerron myöhemmin 🙂

Rukiinen rahkavoitaikina
Riittää kahteen normaaliin (n.26cm) piirakkavuokaan ohueksi kaulittuna
Aineet:
250 g maitorahkaa
250 g voita
2 dl ruis(sihti)jauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5-0..75 tl suolaa
Ohje:
Sekoita keskenään rahka ja huoneenlämpöinen, pehmeä voi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet niin, että ne juuri ja juuri sekoittuvat. Älä vaivaa taikinaa! Laita taikinamassa kelmun alle ja jääkaappiin vetäytymään 1-2 tunniksi. Tämän jälkeen taikina on valmis käytettäväksi esimerkiksi piirakan pohjaksi, hyrriin tai muihin suolaisiin leivonnaisiin.Vinkki: * Jos haluat voimakkaamman rukiin maun, käytä jauhoina pelkästään ruissihtijauhoja. Jos et käytä ruissihtijauhoja vaan pelkkiä ruisjauhoja, laita niiden lisäksi myös hieman vehnäjauhoja, niin pohjan käsiteltävyys paranee. Riittää, että vehnäjauhoja on 1 dl.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)