Löysin testattavien reseptien kansiostani mielenkiintoisen savulohitäyteohjeen. Kyseissä ohjeessa täyte levitettiin munakasrullan sisään, mutta itse halusin taas käyttää lempitaikinaani eli rahkavoitaikinaa 🙂 Täyteen kanssa kävi lopulta niin, että ostin savulohen valmiiksi, mutta lähes kaikki muut reseptin ainekset olivat kaupasta jostain syystä loppuneet (mm. ruohosipulituorejuusto). Muokkasin siis täytteestä oman version. Näistä tuli todella hyviä!


Nämä suolaiset palat olivat meheviä ja ihanan lohisia. Nämä sopisivat hyvin vaikka juhlapöytään pikkusuolaiseksi tarjottavaksi, sillä maistuivat hyviltä sekä lämpiminä että haaleina.
n.30 kpl
Taikina:
1/2 annosta rahkavoitaikinaa suolalisällä
Täyte:
300 g lämminsavustettua lohta
100 g fetajuustoa murusteltuna
200 g valkosipulituorejuustoa
2 tl sitruunan mehua
2 tl kuivattua tilliä (tai n.0.5 dl tuoretta tilliä silputtuna)
1-2 mm suolaa
Voiteluun:
muna
Ohje:
Tee täyte sekoittamalla kaikki aineet sekaisin.
Tee rahkavoitaikina. Anna sen jähmettyä n. tunti jääkaapissa. Kaulitse taikina n. 20 x 60 cm ohueksi levyksi. Levitä lohitäyte päälle ja rullaa kuten kääretorttua. Leikkaa n. 30 palaksi ja laita pellille tai muffinivuoan koloihin. Voitele munalla ja paista 200 asteessa kiertoilmalla (tai 225 asteessa normilämmöllä) n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja poista muffinivuoan koloista (jos käytit sellaisia). Nämä pysyivät hyvin kiinni ilman vuokaakin, kunhan kääräisi rullan hännän rullan alle ennen pellille laittoa.



Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)