Samalla kun tein edelliset Cookie dough -leivokset, syntyi nämä ihanat kinuskiset herkkupalat. Laitoin kinuskisen cookie dough-taikinan kostean ja tahmean brownietyyppisen pohjan väliin ja ripottelin päälle kinuskia. Nam! Tälle oli hankala keksiä hyvää suomenkielistä nimeä, joten nyt mennään toistamiseen englanniksi.






Palojen leikkaaminen kannattaa tehdä jääkaappikylmänä, niin palat saa siisteiksi myös reunoilta. Itse leikkelin huoneenlämpöisenä ja palat olivat sen verran pehmeitä, että siistiä jälkeä oli hankala saada. Jääkaapissa palat jähmettyvät hieman ja ovat helpommin käsiteltävissä. Niin ja nämä kannattaa tarjoillakin suoraan jääkaapista.
Valmistelun voi aloittaa pohjan teolla vaikka jo paria päivää aiemmin. Täytteen voi tehdä seuraavana päivänä ja tarjoilu sitten kolmantena. Näin mautkin ehtivät tasoittua. Leivokset ovat makeita, joten pienikin pala riittää. Toki nämä ovat niin herkullisia, että tulee helposti syötyä toinenkin pala. Ja kolmas. Ja…:)
Määristä tulee n. 20 kpl pientä suupalaa.
Pohja:
100 g voita sulatettuna 50 g tummaa suklaata (n. 50%) sulatettuna 0.25 dl maitoa 2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria 0.5 tl suolaa 1.5 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
Cookie dough täyte: 60 g voita
0.25 dl sokeria 0.75 dl tummaa ruokosokeria 1 tl vaniljasokeria 0.5 mm suolaa 1 dl jauhoja 1 rkl maitoa 75 g Marabow Daim – suklaata rouhittuna
Kinuskipäällinen: 50 g Sitkeitä, pehmeitä kermakarkkeja 1 rkl maitoa
Ohje:
Pilkosuklaa ja voi kulhoon. Lämmitä mikrossa varovasti, kunnes molemmat ovat sulaneet. Lisää maito. Sekoita joukkoon sokerit, suola ja munat. Sekoita lopuksi mukaan jauhot käännellen, älä vatkaa. Paista n. 20 x 30 cm leivinpaperoidulla pellillä 175 asteessa n. 12-15 min., kunnes keskeltä melkein kiinteä. Pohja saa jäädä pehmeäksi. Anna pohjan jäähtyä.
Tee täyte. Vatkaa voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää suola. Lisää joukkoon jauhot ja maito käännellen. Lisää lopuksi suklaarouhe.
Leikkaa pohja kahteen osaan. Levitä täyte toiselle puolelle ja laita toinen puoli täytteen päälle. Paina kevyesti. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Tee kinuskipäällinen sulattamalla kermakarkit maitotilkassa mikrossa. Roiski kinuski leivoksen päälle. Leikkele haluamasi kokoisiksi paloiksi. Säilytä ja tarjoile suoraan jääkaapista. Huoneenlämmössä leivokset pehmenvät hieman liikaa ja menettävät osan herkullisesta suutuntumastaan.

Leikkauspinnan sai näinkin siistiksi, kun leikkeli palat kylminä..

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)