Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)

Tämä piirakka on ihanan pehmeä ja mehevä! Se on myös erittäin helppo tehdä, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan keskenään ja päälle ripotellaan mieleiset täytteet. Päälle sopii mielestäni parhaiten kirpeät marjat tai hedelmät. Sain isältäni kaksi isoa kassillista raparpereja, joten tällä kertaa laitoin päälle niitä. Piirakka oli mielestäni todella ihanaa vaniljakastikkeen kanssa nautittuna ja maistui hyvältä myös ilman! Piirakka tuhoutui hetkessä liki kokonaan 3 aikuisen ja 3 lapsen kesken.

Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)

Taikina (pienelle n. 20 x 30 cm pellille tai pyöreään n.27 cm korkealaitaiseen vuokaan):

1.5 dl sokeria 4 dl vehnäjauhoja 0.5 tl suolaa 2.5tl leivinjauhetta 2.5tl vanilliinisokeria 2.25 dl sekamehua (tai muuta mehua/vettä) 1 dl öljyä

Päälle: 6 dl raparperinpaloja n. 3 rkl sokeria

Lopuksi: 1 rkl (ruoko)sokeria

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää mehu/vesi ja öljy. Sekoita nopeasti, kunnes kaikki aineet ovat sekoittuneet, älä vaivaa. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille (tai kevyesti voideltuun piirakkavuokaan). Lisää päälle raparerinpaloja. Ripottele päälle jo tässä vaiheessa hieman sokeria. Paista 200 asteessa  n. 25-30 min. Älä paista liikaa, jottei piirakka menetä mehevyyttään. Ripottele pintaan heti uunistaoton jälkeen (ruoko)sokeria. Nauti halutessasi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Pst. Ohjetta muokattu 7.9.2017 selkeämmäksi. Ja älkää antako huonojen kuvien häiritä, maku pääasia 🙂

42 vastausta artikkeliin “Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)”

  1. Voikun kiva resepti! Juuri sellaisiin hetkiin kun kaapissa ei ole mitään, mutta leivottava on. Kiitos!

    Tykkää

  2. Ole hyvä Kurvillinen 🙂

    Tykkää

  3. Tästä tuli todella hyvää ja kuohkeaa, hyvä että google sattui tarjoamaan reseptiäsi munatonta raparperipiirakkaa etsiessä. Kiitos reseptistä!

    Tykkää

  4. Mukava kuulla Tiina 😀 Kiva, että ohjeesta oli iloa. Ja kiitos myös itselleni kun tulit kertomaan kokemuksesi 🙂

    Tykkää

  5. Suurkiitos! Herkullista tuli. Ja allerginenkin oli tyytyväinen 🙂

    Tykkää

  6. Kiva kuulla Titta, että ohjeesta oli iloa! Ja mukavaa, että myös allerginen sai herkuteltavaa 😀

    Tykkää

  7. Sain juuri nipun raparperia ja heti ryhdyn tekemään tätä piirakkaa:))kiitos ohjeesta.

    Tykkää

  8. Eipä kestä 🙂 Kivoja piirakan leivonta- ja syömishetkiä, toivottavasti maistuu 🙂

    Tykkää

  9. Onnistuisiko gluteenittomana?

    Tykkää

  10. En ole testaillut, mutta nykyään ainakin gluteenittomat jauhoseokset ovat sen verran hyviä, että saattaa hyvin onnistuakin. Jos testailet, niin olisi kiva tietää miten kävi 🙂

    Tykkää

  11. Hei! Onnistui hyvin gluteenittomanakin. Laitoin 1dl Sunnuntain hienoa gluteenitonta jauhoseosta ja 3dl riisijauhoa. Nesteeksi käytin maitoa, kun sitä sattui kaapissa olemaan.

    Tykkää

  12. Hei, tuo onkin hyvä tietää, että onnistuu myös gluteenittomana! 😀 Kiitos Jonski, kun kävit kertomassa 🙂

    Tykkää

  13. Todella hyvä resepti. Tein valmistujaisjuhliin, joihin tuli myös kananmuna allerginen ja hyvää oli. KIITOS! 🙂

    Tykkää

  14. Hienoa, ihana kuulla että maistui 🙂 Ole hyvä 🙂

    Tykkää

  15. Voikohan tämän tehdä irtopohjaiseen kakkuvuokaan? Itseltä kun ei noin pientä peltiä löydy. Olisi kiva kokeilla juhannuksesksi mökille vietäväksi ��

    Tykkää

  16. Voiko käyttää pakastettuja raparpereja piirakassa?

    Tykkää

  17. Hei! Ihan tosi mahtavaa että löytyi tällänen ohje joka on kevyt eikä ole murotaikinasta. Kiitos! ��

    Tykkää

  18. Pahoittelen pitkästä vastausvälistä. Kiireinen viikko takana ja ehdin vasta nyt koneen ääreen vastailemaan. Piirakan voi hyvin tehdä myös irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Sopiva vuoan koko on n. 27-28cm, jos haluaa samanpaksuisen kuin tuolla pienellä pellillä. Pienemmässäkin vuoassa onnistuu, taikinaa vain tulee paksumpi kerros ja kypsymisessä kestää hieman kauemmin. Kivoja leivontahetkiä! 🙂

    Tykkää

  19. Myös pakastettuja raparperinpaloja voi käyttää. Ne kannattaa käyttää kohmeisina, niin että ne ovat ehtineet sulaa sen verran, että niistä saa kaadettua ylimääräisiä nesteitä pois ennen taikinan päälle laittamista.

    Tykkää

  20. Hieno ohje kun voi tehdä maidottomana ja gluteenittomana…tämä ohje sopii varmaan myös kaikille marjoille,, vaikkapa mustikalle!

    Tykkää

  21. Kiitos Titta kommentistasi! 🙂 Tämä on tosiaan hyvä, kun on tarvittaessa miltei kaiketon munaton-maidoton-gluteeniton -piirakka 🙂 Ja raparperit voi vaihtaa halutessaan muihinkin makuihin. Marjoja päälle vain reilusti, niin nams!

    Tykkää

  22. Itse unohdin tarkistaa raparperin ennen aloittamista niin minun tuurillahan ne oli jo kuolleita löysin kuitenkin mustikoita pakkasesta niin niilläkin onnistui!🤗

    Tykkää

  23. Loistavaa, ihana kuulla Tuija! 😀

    Tykkää

  24. Nyt oli oikeasti pahanmakuinen pohja, en suosittele. Kyllä harmittaa etten tehnyt perus muropohjaa

    Tykkää

  25. Harmi, ettei maistunut. Makuasioita 🙂

    Tykkää

  26. Löysin reseptin viime kesänä, kun lapsenlapset halusivat raparperipiirakkaa eikä ollut munia. Ihastuivat täysin ja tänäkin kesänä nimenomaan tämä tilauksessa. Onneksi raparperi kasvaa uutta koko kesän..

    Tykkää

  27. Ihana kuulla Aulikki, että lapsenlapset ihastuivat noin paljon tähän piirakkaan! 🙂 Herkullisia ja ihania hetkiä lastenlasten kanssa piirakan parissa 🙂

    Tykkää

  28. Ihana, herkullinen ja helppo ohje allergiaperheeseen!

    Tykkää

  29. Kiva kuulla Laura! 🙂

    Tykkää

  30. Elämäni aikana kerennyt monet raparperipiirakat leipoa, mutta nyt napsahti oikea herkku joka jätetään perinnöksi tyttärellekkin😍😂KIITOS!

    Tykkää

  31. Voi kuinka ihana kuulla Pivi 😀

    Tykkää

  32. Helppo ja hyvä ohje. Olen tehnyt varmaan jo viidesti tänä kesänä. Ohjeen olen oppinut jo ulkoa. Kananmunia on harvoin minulla kotona valmiiksi ostettuna joten tämän piiraan pystyy tekemään tuosta vaan.

    Tykkää

  33. Kiva kuulla Demsk, että tämä on maistunut 🙂 Helposti ja nopeasti hyvää 🙂

    Tykkää

  34. Suklaapossu laittoi peliin nyt maistuvan reseptin. Aina välillä vegaaniviikkoja viettävä sinkkumies arvostaa nopeaa ja tehokasta ruoanlaittoa. Aina välillä on tullut jauhettua raparperia myös raakana, mut tuskin enään tämän reseptin jälkeen.

    Tykkää

  35. Kiitos AP kommentistasi. Kiva kuulla, että tästä helposta ohjeesta on iloa 🙂

    Tykkää

  36. Piirakasta tuli taivaallisen mehevä ja ilmava ❤ ensimmäinen raparperipiirakkani ja aion ottaa tämän munattoman reseptin vihkoon talteen muita marjapiirakoita varten:) kiitos tästä!

    Tykkää

  37. Moikka Krisse ja ihana kuulla, että tämä maistui sielläkin! 🙂 Tämä on varmaan yksi meillä eniten tehdyistä piirakkataikinoista raparpereilla, mutta myös muilla marjoilla.

    Tykkää

  38. Ei kyllä onnistunut tällä ohjeella. Oli yli 15min yliaikaa ja jäi silti raa’aksi. Täytyy etsiä joku toimivampi munaton ja maidoton ohje. Munalliset ohjeet on aina toimineet.

    Tykkää

  39. Tapahtuikohan sulle jokin mittavirhe ainesten mittaamisessa? Tai että uuni ei ollut tarpeeksi lämmin? Munattomien piirakoiden on myös hyvä antaa jäähtyä kunnolla, sillä kuumina ovat helposti tahmean (=ehkä jopa raa’an) tuntuisia, mutta jäähdyttyään koostumus paranee ja tahmaisuus häviää.

    Tykkää

  40. Marjaana, pohjoisen tyär avatar
    Marjaana, pohjoisen tyär

    Todella helppotekoinen ja hyvänmakuinen piirakkaohje. Suosittelen. Ja säilyy kuivumatta useita päiviä.

    Tykkää

  41. Ihana kuulla, että maistui! Tämä on yksi omistakin suosikeistani, erityisesti tuon mehevyytensä takia 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *