Kirjoitan tämän ohjeen itselleni ylös, jotta muistan tehdä sen. Olen nimittäin testannut ohjeen kolmisen vuotta sitten toimivaksi, mutta en tarkkaan muista miltä se maistui, minkälainen koostumus siinä oli ja voisikohan sitä jotenkin vielä parantaa. Ei pysty siis kirjoittamaan tarkempaa kuvausta, mutta jos joku testaa ennen minua, niin kertokaahan millaista oli 🙂 Liivatetta ainakin epäilen olevan hieman liikaa nykyiseen makuuni, mutta jossain vaiheessa se selviää.
Edit. 10.5.2014. Tein tähän ohjeeseen pohjautuen liivatteetonta valkosuklaista mansikka-limetäytettä ja se onnistui todella hyvin. Mausta ja rakenteesta tuli aivan ihanat. Testin perusteella uskoisin tämänkin täytteen onnistuvan ilman liivatetta, mutta täysin varmuudella en osaa sanoa. Tuossa mansikka-limetäytteessä käytin hillo-marmeladiasokeria kiinteyttämään sosetta. Samalla se toi lisämakeutta limeen. Korjailin tuohon perustuen alla olevan ohjeen liivatteen määrää alemmas. Sokerin ja vaniljasokerin määriä kannattaa maistella valkosuklaan lisäyksen jälkeen, jotta täytteestä ei tule liian makea.
Valkosuklaa-mansikkatäyte
Täytteestä riittää n.22 cm kakun kahteen väliin.
Aineet:
2.5 dl flora vispiä
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 300 g mansikoita
1 tl liivatejauhetta + 1 rkl vettä
2 rkl sokeria (maun mukaan)
2 rkl vaniljasokeri (maun mukaan)
Ohje:
Vatkaa flora vispi vaahdoksi. Liuota liivatejauhe veteen, anna turvota hetki ja sulata mikrossa. Sulata valkosuklaa. Sekoita tuorejuusto ja sokerit valkosuklaan joukkoon nopeasti sekoittaen. Lisää soseutetut mansikat, liivateseos ja lopuksi vatkattu kerma. Kaada täyte kahteen kakun väliin. Anna hyytyä jääkaapissa parisen tuntia.
Vinkki:
* Täyte on sen verran löysää, että se on hyvä täyttää suoraan joko irtopohjavuoan reunojen sisään (tai esim. kelmulla vuoratun kakkuvuoan sisälle). Hyytymisen jälkeen reunat poistetaan (tai kakku nostetaan kelmuja apuna käyttäen pois vuoasta).
Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)