Aksun 3-vuotiskakku. Kuvatoiveena oli Martti autot-sarjasta. Auto tuli tunnistettua oikeasti ja kakku maistui.

Kuvan vierustassa olevat pursotukset koitin tehdä minulle ensimmäistä kertaa kaksivärisenä. Tuli aikas kivat. Pursotuspussi toki päästi ilmaa pihalle juuri loppumetreillä ja sen takia tuolla yläosassa on kiekuran sijasta pursotettu tähti..

Pohjana kahdeksan munan sokerikakkupohja (jauhoja yhtä paljon kuin munia, sokeria hieman vähemmän kuin munia). Paistoin pohjaa 25 cm reunavuoassa aluksi 175 asteessa 10 min. ja 150 asteessa loput 40 min. Tarkoitus oli saada normaalia korkeampi kakku, johon saisi täytettä kolmeen väliin
Täytteet:
Kahdessa välissä mansikkamousse ja yhdessä välissä
omenahilloa ja lisäksi valkosuklaavaahtoa alla olevalla ohjeella. Osan vaniljavaahdosta levitin kakun päällä kuvan tarttumispinnaksi:
Valkosuklaa-vaniljavaahto:
1 prk Vatkattavaa vaniljakastiketta2 tl vaniljakreemijauhetta
50 g valkosuklaata
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää vaniljakreemijauhe ja sulatettu valkosuklaa. Levitä kakun väliin hillon päälle.

Koristelu:
Kuva piirretty sokerimassapohjalle tomuväreillä. Teksti tehty
funky-letters-muoteilla suklaamassasta. Pursotukset Flora Vispiä värjäämättömänä sekä värjättynä taivaansinisellä pastavärillä.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)